Väitän, että merkittävä osa tutkimusten tuloksista jää hyödyntämättä. Usein niitä ei edes pysähdytä pohtimaan. Alla kuvattu toimintatapa toimii ainakin yhden organisaation puitteissa. Voisiko se toimia myös laajemmin?
Maailma on pullollaan tutkimustietoa ja sitä tulee koko ajan lisää. Mitä tällä kaikella tiedolla tehdään vai tehdäänkö mitään? Miten esimerkiksi työurien pidentämistä tai johtamista koskevia tutkimustuloksia viedään käytäntöön? Usein kapula putoaa nimenomaan vaihdossa tutkimuksen ja käytäntöön soveltamisen välillä.
Lähtökohtaisesti tilanne on haasteellinen. Tutkijat haluavat pääasiassa tutkia, eivätkä kaikki käytännön toimijat välttämättä lue tutkimuksia.
Kapula putoaa usein nimenomaan tutkimuksen ja
käytäntöön soveltamisen välillä, toteaa Pauli Forma!
Kevassa on käytössä toimintamalli tutkimustulosten viemiseksi käytäntöön. Toimenpiteitä on sekä ennen, että jälkeen tutkimuksen toteuttamisen.
Osallisia prosessissa ovat tutkimuksen tekijät ja toisaalta käytännön toiminnasta vastaavat asiantuntijat. Jälkimmäinen ryhmä koostuu esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen, työhyvinvoinnin edistämisen ja työterveyshuollon asiantuntijoista.
Ennen tutkimushanketta pyydetään asiantuntijoilta teemoja, joita tutkimuksen keinoin olisi mielenkiintoista selvittää. Sen jälkeen tutkijat pohtivat, miten näitä teemoja olisi järkevä tutkia. Osa teemoista valitaan mukaan, osa hylätään. Teemoja tulee lisää vanhoista tutkimuksista, niissä esitettyjen tutkimuskysymysten toistamisesta tai jatkotutkimuksiin liittyvistä ehdotuksista.
Tutkijat muotoilevat varsinaisen tutkimuksen, koska he ovat asiantuntijoita tutkimusten suunnittelemisessa ja toteutuksessa. Prosessissa tutkimuksesta tulee kuitenkin käytännönläheisempi verrattuna siihen, että se olisi suunniteltu pelkästään tutkijankammiossa.
Sitten vain tutkitaan. Kerätään aineisto, analysoidaan se, kirjoitetaan raportti ja julkistetaan se.
Kun pöly on laskeutunut, tutkijat ja aihepiirin asiantuntijat kokoontuvat yhteisen pöydän ääreen. Tutkijat ovat tätä keskustelua varten tiivistäneet muutaman kohdan löydöksistä, joihin heidän mielestään organisaation olisi omalla toiminnallaan mahdollista reagoida. Asiantuntijat ottavat kantaa näihin ehdotuksiin ja pohtivat reagointimahdollisuuksia. Osaan tutkijoiden tekemistä ehdotuksista ei välttämättä reagoida mitenkään, jos niitä ei pidetä toteuttamiskelpoisina tai olennaisina.
Yhteinen keskustelu on opettavainen myös tutkimuksen tekijöille. Heille kertyy näkemystä siitä, mikä on käytännön toiminnan kannalta tärkeää.
Keskustelun lopputuloksena on taulukko, jossa on kuvattu tutkimuksen havainto, ehdotus tai kysymys siihen reagoimiseksi, keskustelussa sovittu toimenpide sekä vastuutaho. Mahdollisesti on syntynyt myös uusia tutkimusideoita.
Näin on sopivalla työnjaolla saatu aikaan tutkimuksen tuloksista juontuneita konkreettisia käytännön toimenpiteitä. Jatko on pelkkää (kuin minkä tahansa) suunnitelman toteutusta.
Pauli Forma
Kirjoittaja on VTT, dosentti, tutkimus- ja kehittämisjohtaja Kevassa
kaikuluotain 